29.5.2017

Valkeakoskella järjestetään elokuussa omakotitalonäyttely, jossa esitellään edullisia, 60-90 m²:n pientaloja. Näyttelyyn valmistuu 16 yksilöllistä pientalokohdetta – 15 omakotitaloa ja yksi rivitalo. Alueen rakentamista on ohjattu rakentajalähtöisesti ilman tiukkoja kaavamääräyksiä tai rakentamistapaohjeita.

Pienet ja kompaktit omakotitalot ovat viime vuosina herättäneet suurta kiinnostusta. Talonäyttelyssä esitellään pieniä ja edullisia pientaloja, jotka tarjoavat vaihtoehdon kerrostaloasumiselle. Näyttelyn sloganina onkin ”Omakotitalo kaksion hinnalla”. Pienet, alle 100 m² talot soveltuvat hyvin yhden ja kahden hengen kotitalouksille. Rakentajien joukossa on niin ensiasunnon rakentajia kuin senioreitakin.

Merkittävää Valkeakosken näyttelyalueessa on, että rakentamista on ohjattu erittäin rakentajalähtöisesti. Alueella ei ole tiukkoja kaavamääräyksiä ja esimerkiksi rakennustapaohjeita ei ole. Rakentamista on ohjattu workshopeissa, joissa viranomaiset ja rakentajat ovat keskustellen käyneet kohteiden ratkaisut läpi. Näin on voitu toteuttaa rakentajien toiveita, mutta samalla on huolehdittu rakennusten määräysten mukaisuudesta ja alueen yhtenäisyydestä.

Alueen tontit ovat pieniä, jolloin alueen kokonaisuuden suunnittelu on erityisen tärkeää. Taloja on sijoitettu lähes tontin rajalle ja ikkunoiden suuntauksessa on otettu huomioon myös naapuritalot, jolloin tilaa on riittävästi omalle, yksityiselle pihapiirille. Samalla huolehditaan siitä, että esimerkiksi palomääräysten edellyttämät etäisyydet täyttyvät.

Talonäyttelyn talot ovat omakotitaloiksi melko pieniä, osaan niistä on suunniteltu miten taloa voidaan myöhemmin laajentaa.

Talonäyttely on avoinna 4.-13.8.2017

Valkeakosken Talonäyttely



Kimmo Rautiainen (kimmo.rautiainen a rakennusteollisuus.fi)


Takaisin